Bookbinding supplies and much more!

Kirjansidontakurssit, työpajat ja virkistyspäiväaktiviteet

Kirjaverstas Kisu järjestää myös työpajoja ja kursseja.  Mikäli olet kiinnostunut kursseista, tahtoisit minut vetämään vaikkapa työpajaa tapahtumaasi tai sinulla on muuta kursseihin liittyvää asiaa, laita viestiä tulemaan osoitteeseen info@kirjaverstas.fi tai täytä sivun alaosasta löytyvä yhteydeottolomake.

Työpajat keskittyvät yhteen yleensä kohtuu yksinkertaiseen aiheeseen kuten vihko. Ne soveltuvat hyvin esimerkiksi erilaisissa tapahtumissa vedettäviksi siten että osallistujia tulee ja menee tasaisesti. Niistä voi rakentaa myös ohjelmaa vaikkapa työporukan illanviettoon, polttariohjelmanumeroksi tai lasten synttäreille aktiviteetiksi. Pajan toteutus rakennetaan kohderyhmän mukaan.

Kurssit taas ovat hieman pidempiä, esimerkiksi viikonlopun mittaisia. Niissä päästään hieman pintaa syvemmälle ja opitaan kirjansidonnan perusteita samalla kun valmistetaan vaikkapa muistikirja tai kirjakoru. 

Virkistyspäiväaktiviteet. Työporukoille ja muille ryhmille voidaan myös räätälöidä työpajatyyppisiä tapahtumia missä Kirjaverstas Kisu etukäteisvalmisteluin varmistaa että käytettävissä olevassa ajassa saadaan valmista aikaan. Lue alempaa lisää myös tästä vaihtoehdosta!


Tarjolla olevat työpajat ja kurssit

Kirja kuin koru -kurssi

Kurssilla valmisytetaan korvakorut, kaulakoru tai rintakoru sitomalla pienen pieni kirja, tai kaksi. Kirjassa voi käyttää sivuina vaikkapa kierrätetyn vanhan kirjan sivuja, kauniita papereita tai tyhjiä sivuja. 

Viikonloppukurssi.

Kirja kuin koru -kurssi Lapuan kansalaisopistossa 20-21.3.2027. 

Tähkäpistosidos

Kurssilla tehdään joustava kantinen muistikirja tähkäpistosidoksella missä sivujen ompelusta kirjan selkään muodostuu näyttävä tähkäkuvio. Kannet valmistetaan ohuesta pahvista joka päällystetään kluutilla, paperilla tai kankaalla. 

Viikonloppukurssi

Kirjansidontaa tähkäpistosidoksella Lapuan kansalaisopistossa 25-27.9.2026.

Vihkopaja

Työpajassa valmistetaan vihkoja värikkäistä kartongeista ja erilaisista papereista sitoen ne vihoksi pellava langalla. Erilaiset variaatot kuminauhakiinnityksin ja kansien koristeluin mahdollisia. 

Soveltuu hyvin erilaisiin tapahtumiin, yhden vihkon sitominen sujuu noin 10 minuutissa. 

Voidaan toteuttaa myös ryhmälle, kesto tuolloin 1-2 tuntia.


Tulossa loppuvuodesta 2026: Vihkopaja yhteistyössä Soma - Kukka- ja juhlasomistuspalvelun kanssa. Ajankohta ja sisältö tarkentuvat piakkoin.

Räätälöidyt kurssit 1-2 hengelle

Järjestän räätälöityjä kursseja kiinnostuksen mukaan 1-2 henkilölle Jalasjärven Ilvesjoella Kirjaverstas Kisun tiloissa. Paikalla on myös mahdollisuus yksinkertaiseen mökkimajoitukseen kurssin ajaksi. 

Mahdollisia aiheita esimerkiksi kirjakorut, kovakantinen muistikirja, tähkäsidos tms.

Ota yhteyttä jos kiinnostuit!niin keskustellaan toiveista ja mahdollisuuksista!


Räätälöidyt kurssit ja työpajat yhdelle

Työpaja, 2 h - 50 €

Puolipäivää, 4 h - 95 €

Kokopäivä, 8 h - 165 €

Viikonloppukurssi, kaksi päivää noin 16 h - 320 €


Räätälöidyt kurssit ja työpajat kahdelle

Työpaja, 2 h - 30 € per henkilö

Puolipäivää, 4 h - 65 € per henkilö

Kokopäivä, 8 h - 125 € per henkilö

Viikonloppukurssi, kaksi päivää noin 16 h - 250 € per henkilö


Materiaalit sisältyvät hintoihin, sillä poikkeuksella että mikäli halutaan käyttää nahkaa tai koristepapereita tulee näistä lisäkulu käytetyn määrän ja laadun mukaan.

Tyhy- tai virkistyspäiväaktiviteetit

Kirjaverstas Kisu tarjoaa myös kirjansidontatyöpajoja esimerkiksi työporukoille tyhypäiviin, virkistyspäiviin tai muihin vastaaviin tarpeisiin. Osallistujat voivat sitoa kaikki oman kirjansa jonka saa lopussa päivästä muistoksi, tai toiminta voidaan suunnitella enemmän ryhmäyttäväksi jolloin porukalla voidaan sitoa vaikkapa vieras- tai muistikirja työpaikalle. 

Kahdessa tunnissa ehtii tehdä kevyempiä vihkotyyppisiä kirjoja, neljässä tunnissa jo esimerkiksi tähkäpistosidoksellisia kirjoja yms. Kirjaverstas Kisu valmistelee materiaalit valmiiksi siten että käytettävissä olevassa ajassa saadaan valmista aikaiseksi. Työpajassa ei siis lähdetä liikkeelle ihan materiaalien leikkaamisesta, mutta tekemistä riittä silti! 

Kesto ja sisältö räätälöidään aina asiakkaan toiveiden mukaiseksi. Työpajat pidetään asiakkaan tiloissa tai muussa ulkoa vuokratussa tilassa.

Ota yhteytttä

Kiinnostuitko kursseista, ota yhteyttä!